Olin tänään tentissä, johon en ollut juurikaan pystynyt lukemaan, koska välillä tämä pelkkä dissosiaatiokin todella vie kaikki voimat. Valveillaolotunnit ovat pitkälti kuluneet joko selvitellessä osieni asioita tai aivot ihan narikassa Youtubea töllöttäen, ja muihin asioihin keskittyminen on ollut hyvin puutteellista. Onneksi olen kehittänyt osia, jotka huolehtivat että syön edes jotenkin järkevästi ja pesen vaatteitani ja itseäni. En koe mielentilaani järin alakuloiseksi, en ole toivoton tulevaisuudestani, en saa masennusskaalasta juurikaan pisteitä jos vastaan siihen Aikuisena (muut osat sitten kyllä saavat). Olen vain ollut kuin kokoaikatöissä, eikä kahdeksan tuntia päivässä edes riitä!  

Noh, ei sillä tavalla tietenkään valmistauduta yliopiston tenttiin, että tehdään kaikkea muuta paitsi luetaan siihen tenttiin. Oli selvää, etten saisi edes läpi menoon vaadittavaa 50% oikein. Kirjoitin suttupaperille kysymykset muistiin ja lähdin keskeyttäen. Sitä ennen kirjoitin suttupaperiin viestin pienilleni. Viestin pointti oli suunnilleen tämä:

Me ansaitsemme saada unelmamme, ja me ansaitsemme onnistua. Onnistuminen tulee töitä tekemällä, ei millään muulla. Aikuisen on tehtävä töitä, luettava, kerrattava, opittava virheistään ja puutteistaan. Aikuisen mukaan saa tulla lukemaan nätisti, mutta häiritä ei saa ellei ole tosi iso hätä. Lukutauoilla saa sitten kyllä sanoa asiat. Tämä on ainoa keino, miten meistä tulee hyviä tässä, mutta niin meistä myös tulee hyviä tässä ja me saadaan se mistä me haaveillaan.

Olen nyt viime aikoina saanut tavata ainakin yhden osan, joka on ollut vakuuttunut, että hän pilaa varmasti kaiken. En nyt sano nimiä, koska osiani ei hyödytä hävetä sitä, mitä heistä sanotaan netissä nimellä. Joka tapauksessa, epäilen, että tässä on yksi tekijä siihen, miksi onnistuminen on meille joskus niin käsittämätön asia. Tämä osa on aivan hiljaa alkanut muuttaa mieltään hyvin yllättävästä syystä, ja kenties voin ajan kanssa rohkaista häntä laajemminkin ajattelemaan, että onnistuminen ja asioiden saavuttaminen kuuluu hänellekin. 

Mielenkiintoista on se, että kun en tiennyt osieni olemassaolosta, pystyin välillä kiskomaan jopa muihinkin opiskelijoihin nähden erittäin hyviä suorituksia enkä välttämättä kokenut sitä edes pinnistelyksi. Työlääksi kyllä, mutta siinä se. Epäilenkin nyt, että sillä on paljon vaikutusta, mitkä osat ovat vahvimmin läsnä ja pinnalla.