Olen viettänyt mahdollisimman hiljaista elämää. Opetellut tylsistymään, nukkumaan, suorittamaan rutiineja ja säästämään resursseja. Aivotyötä olen tehnyt lähinnä haastavien käsitöiden parissa. Jäljelle jäävästä elämästä on kovin vähän kerrottavaa. Siksi ei tahdo olla blogattavaakaan, vaikkei tämä erityisesti päiväkirjablogi olekaan. 

Toimintakykyni ei enää ole mikään karmean huono. Unen korjaaminen ja kokonaisvaltainen lepääminen on todella tepsinyt. Monta kuukautta se on jo ottanut, mutta se on ollut sen arvoista. On hieno tunne jaksaa päivän mittaan se mikä pitääkin, vaikka se onnistuukin pitkälti sen tähden, että olen karsinut niin paljon pois. Siitäkin huolimatta, enpä edes muista milloin on viimeksi ollut se kokemus, että juuri nyt minä teen ihan tarpeeksi, juuri nyt riitän tähän näin. 

Voi olla, että tämä on jopa uusi tunne, ainakin näin rehellisenä.