Maanantain jälkeen viikkoni on kääntynyt päinvastaiseksi. En ole ihan varma missä kohdaa se tapahtui, ehkä keskiviikkona. Sen jälkeen on ollut vain onnellista tapahtumaa onnellisen tapahtuman perään, kivun vähenemistä, stressin vähenemistä ja ihan puhdasta hirvittävän hyvää tuuria. 

En edelleenkään oikein saa ajatuksiani pysymään kasassa, ne tulevat ja menevät nopeammin kuin huomaan ja en tiedä mitä äsken sanoin. Minulla on yhtäaikaa suorastaan onnesta lentävä olo ja toisaalta kauhu, että lennän seinään. Että varmasti jokin mitä onneni kukkuloilla sanon onkin loukkaavaa. Varmasti joku suuttuu minulle ihan hirveästi. Varmasti unohdan jotain todella oleellista. Varmasti näytän jotenkin maaniselta tai laittomia piristeitä syöneeltä. 

Vastaukseni unohteluun on pyrkimys käyttää kalenteria ja muistilappuja enemmän. Yritän myös hieman rajoittaa puheitani. Tänään olen melkeinpä jo useamman kerran hiippaillut itseni tosi oudon näköiseksi tekemisen kynnyksellä. Olen hetkittäin kuin häkissä ollut eläin, joka on päässyt vapauteen. 

Lisäksi mielenkiintoinen huomio. Eilen ajoin melkein autolla ojaan, ja kaikki ihokarvat nostattava adrenaliinin aalto oli ensimmäistä kertaa naismuistiin jotain, mitä pystyin kuvittelemaan hakevani takaisin huvipuistosta joskus. Minä, joka olen surkein tuntemani huvipuistossa kävijä niistä läheisistäni, jotka nyt ylipäätään saa porteista sisään. Ehkä stressihormonituotantoni on jotenkin rauhoittunut, niin että tuollainen aallonharja oli mahdollista tuntea. Yllättävintä oli silti se, että se tuntui mukavalta.