Eilettäin tuli käytyä lääkärissä. Kävi niinkutsuttu valtava munkki ja sain peruutusajan erittäin kokeneelle ja vakuuttavalle spesialistille, joka ei kuitenkaan ollut mikään kohulääkäri.

Vaikka olen ennenkin ollut erittäin uupunut ja siitä valittanut useammallekin lääkärille, sen tutkiminen tarkemmin on kilpistynyt kysymykseen "Onko nukahtamisvaikeuksia?" johon olen vuosia voinut vastata "No ei!". Ei nukahtamisvaikeuksia, nukun vaikka kuinka ja mihin vuorokaudenaikaan tahansa, siis se voidaan vetää yli kysymyslistalta.

Mutta tämäpä lääkäri huomasikin kysyä, että heräänkö levänneenä. No, en. Voin tuntea itseni aamulla ihan yhtä väsyneeksi kuin illalla. Asia on niin tuttu, etten aivosumussani huomannut sitä spontaanisti edes kertoa vastaanotolla, vaikka luultavasti olen sen jossain jollekin joskus maininnut, mahdollisesti jopa täällä tai ainakin foorumilla. Onneksi lääkäri kysyi.

Keskustelussa ei edes yritetty sivuta sitä, onko minulla varmasti esimerkiksi hyvä tyyny (on se hyvä). Tila jossa nukun on myös öisin viileähkö, käytän yösukkia kesälläkin, peitot ovat painavat, en harjoita aivorääkkejä sängyssä, sänky on tukeva mutta mukava, en herää niska krampissa.  

Olen vain ilmeisesti hyvin kauan nukkunut todella kevyesti ja pinnallisesti, ja nyt vointini on sen tähden romahtanut. Tai oikeastaan vointini on romahtanut jo monta kertaa, joka kerta pahemmin ja pitemmäksi aikaa, koska en palaudu tarpeeksi unen aikana. Uudet stressitilanteet, positiivisetkin yllätykset, ovat yhä rankempia kropalleni, joka tuntee vielä kaiken vanhankin. Tämä selittää sen, miksi uupumus on tavallisesti vyörynyt päälle ihan vain yllättävien tilanteiden jälkeen, vaikka se yllätys olisi ollut syy hymyillä kuin haljennut nauris. Sisäelimet toimivat sitten ylikierroksilla yrittäessään saada minut toimimaan edes jotenkuten (tämä näkyi verikokeissa), mutta kehoni ei vain jaksa enää, eikä tule jaksamaankaan ellei se ala saada palauttavaa, syvää unta.

Tältä pohjalta ei ole yllätys, että oli vähän psykoottinenkin olo jo. Vähemmästäkin sitä alkaa piuhat pamahdella siellä sun täällä.

Niin, sen takia verikokeet eivät antaneet viitteitä elimellisestä sairaudesta, kun mitään ei ollut liian vähän. Ei edes normaalin alarajalla, vaan kaikki oli joko niin keskellä normaalialuetta kuin voi olla, tai sitten sen yläpuolella. Niissä elimellisissä sairauksissa, joissa ylärajat paukkuvat siten kuin minulla, tiettyjen muiden aineiden pitoisuudet taas samaan aikaan häviävät normaalin rajan alapuolelle, ja sellaista ei minulla ollut nähtävissä ollenkaan.

Sitä syvää unta lähdettiin nyt tietyillä muutoksilla hakemaan. Ei vielä unilääkkeillä sentään, mutta eräillä muilla reseptillä saatavilla asioilla joita syön ihan kunnon kuurin. Yksi yö on nyt nukuttu uusilla ohjeilla, tämä päivä oli edelleen suht uninen (hieman vähemmän kyllä kuin eilinen), mutta yhdessä yössä ei vielä voi tietää miltä tuntuu viikon päästä. Tämän päivän lievä parannus voi kovasti olla placeboakin, hyvän lääkärin antamaa mielenrauhaa. Toivottavasti tämä alkaa oikeasti auttaa ja alan tuntea olevani taas elossa.