https://www.youtube.com/watch?v=-iEId2vmb0M

Katson tuota videota nyt uudelleen ja uudelleen. Se on kuvattu samalla tavalla kuin miten näen sisäisen maailmani: kuva liikkuu hyppien, kuvakulma vaihtuu, kelaa ees taas. Ja tuo koko epätodellisen oloinen esitys studiossa, soittajien ja laulajan niin ilmeet kuin ilmeettömyyskin jotka eivät sovi tekstiin. Se resonoi minussa nyt niin vahvasti.

Tuntuu siltä, että oloni enteilee jotain erittäin suurta muutosta. Minua pelottaa. Onko minulla aikaa hajota? Itse asiassa on. Mitään ei mene enää enempää piloille. Otin aiemmin niin pienet tavoitteet lähikuukausille, että vaikken pääsisi niihinkään, maailmani ei siitä kerta kaikkiaan kaadu.

Pitäisikö kehittää jokin toinen huolitilanne, että en putoa tähän isoon kaivoon jonka kantta avataan nyt allani?

Voisinko jotenkin pakottaa itseni takaisin fiksun aikuisen selviytymismoodiin? 

Voisinko jotenkin vielä jahkata ja epäröidä näiden tunteiden läpi käymistä? Siirtää myöhempään?

Voiko tätä pelkoa hallita liikunnalla? Kannattaisiko lähteä vaikka uimaan? Vai ahmimalla? Lääkkeillä? Jollakin?