Olisinpa yhtä tylsä ja onnellinen kuin Twitterini.

Yhtä tunneälykäs aina kuin miltä joskus hetken näytän.

Mutta - voitaneen sanoa että olen useimmille ihmiselle useammassa kuin yhdessä kaapissa. Dissokaappi nyt suurin niistä. Siitä en juuri jaksa välittää, että moni ei tiedä yksityiskohtia esim. seksuaalisesta suuntautumisestani, se asia nyt ei kuulu kaikille huudettavaksi. Olettakoot ihmiset mitä olettavat, joka tapauksessa heillä on minusta kasa jotain pieleen menneitä oletuksia. Kuten minullakin on toisista. On niin helppo mennä siihen ansaan, että kuvittelee herkkyytensä kertovan aina totuuden. Ei se kerro, se kertoo sen mihin se on virittäytynyt, ja nappaa mukaan asioita jotka vain näyttävät signaaleilta.

Muistatteko Iinan? Hän on oivaltanut, että hän voi kasvaa isoksi ja päästä pois menneestä. Vielä kun saisimme selvyyden siitä, että mennyttä ei ainoastaan jätetä taakse, pois kiiruhtaen katse niin kaukana kuin suinkin. Sen kun olen tehnyt todella monta kertaa elämäni aikana. Niin monta, että en itse asiassa saa edes kirjoitettua aiheesta mitään järkevää, koska tajuan, että mistään, koskaan, en ole osannut lähteä sopivan hitaasti. Olen ollut ihan 100-0-lähtijä tai jääjä. Tunnistan, että Iinakin haluaisi nyt juosta, koska on oivaltanut, että voi. Terapeutti auttakoon tässä. Tarttukoon käsistä Iinaa, minua pientä, minua.

Olenko minä jo ala-asteikäisenä osannut lähteä sillä tavalla? Vai onko tämä vanhemman minun taito, selviytymiskeino, jonka Iina on saanut tultuaan lähemmäs isompia?

Ei, olen minä osannut. 

Yhdistelen mielessäni asioita, tajusin että en miellä Iinaa ja Minttua kovin läheisiksi vaikka käytännössä he edustavat samaa aikakautta elämässäni. Sama tyttö, sama pieni minä, koki ne asiat. Sairaat ihmiset, oman sairastelun, kaiken sen. Ja silti miellän heidät aivan erillisiksi. Jopa Peppi lähentyi Iinan kanssa voimakkaasti, ja häkellyinkin tajutessani että he kaksi ovat yhtä ja samaa, melkein jo ovatkin, voi olla että pian jo sulaisivat yhteen (kuten monet lapsiosani ovat keskenään tehneet tajuttuaan olevansa sama ihminen), mutta se mitä Minttu kantoi, asia joka on hänelle täysin anteeksi annettu ja hän on siitä jo vapaa, tuntuu kummalta asialta yhtäaikaa Iinan asian kanssa tapahtuneeksi. En ymmärrä sitä, en hahmota, ne tuntuvat kahdelta ihan eri asialta jotka ovat varmaan tapahtuneet eri vuosina. Mutta kun eivät ole. Samaa settiä kaikki.