Lähdetään vaikka siitä, että osani alkoivat taas yksitellen näkyä eilen illalla. Lapsiosat selkeämmin, teiniosastolla on yhä kummallista. "Minua Ei Ole" on nyt tuttavallisemmin Olivia Olematon, siis Olivia. 

Aamulla kävin hammaslääkärissä hammasraudan tarkistuksessa, ja sitten kävin lapsiosien sanoin tukkalääkärissä, eli eräällä halvalla mutta semisti epäilyttävällä kampaajalla, jolta eräs kaverini sai hämmentävän hyvän mallinmuutoksen reilulla kympillä. Ensimmäistä kertaa koskaan kävi kohdallani se ilmiö, että leikkauksen jälkeen oli olo, että letti loppuu liian äkkiä. En nimittäin nähnyt, paljonko lähti. Näytin itse sormilla "ota tämän verran, tai no, kaikki huonot pois", hän sitten taisi ottaa lauseen loppuosan enemmän vakavasti kuin alkuosan ja näyttämäni määrän, ja apulaisensa lakaisi karvat lattialta ennen kuin ehdin katsoa. Session jälkeen katselin puhtaalle lattialle, ja kampajaa vain tokaisi, "Ei lähtenyt paljoa, älä mieti sitä". Eipähän ole nyt sitten yhtään huonoa tässä tukassa ainakaan, se on kyllä oleellisempaa kuin se, ollaanko siinä mitassa että vessassa pitää varoa, mutta jotkut osistani olisivat halunneet nähdä konkreettisesti ne irronneet latvojen päät.

Kotona sitten ajattelin, että no, nukuin taas kerran sietämättömän huonosti ja herätys hammaslääkäriinkin oli aikainen, joten on ihan ok mennä takaisin maate. Eikä siinä mitään, mutta peiton alle päästyäni iski jäinen vilu. Ei se sellainen ennen flunssaa-vilu vaan toisenlainen, jäätävämpi. Minulla oli ihan reilusti vaatetta päällä, pikkusukkien päällä villasukat, ja kaahin vielä lattialta päiväpeitonkin suojakseni, mutta hytisin ihan sikiöasennossa. Jotenkin silti nukahdin.

Heräsin pääni sisältä kuuluneeseen hirvittävään pamaukseen, ja siihen, että oli kuuma. Ja siihen, että en muutamaan tuntiin päässyt sängystä ylös. Kirjoitin palstallekin, koska ylsin kännykkääni, että jumitan sängyn pohjalla ja jalat eivät liiku. Sen sanottuani tunsin kihelmöintiä vasemmalla puolella päätä, sitten oikeassa jalassa, sitten lämpöä eri ruumiinosissa. Lupaamalla itselleni, että syödään pakastimesta loput jäätelöt kaakaojauheen ja banaanien kera, sain vihdoin ja viimein itseni kammettua keittiöön. Sinnekin liikuin mutkitellen palkkiosta huolimatta.

Yritän nyt kirjoittaa auki, mitä päässäni liikkuu, koska en tiedä, mikä kaikki tässä on oleellisinta. 

Ensinnäkin luulen, että tämä jämähdys, kihelmöinnit ja lämmöt liittyvät Oliviaan. Senkin vuoksi, että ne tuntuivat eri puolella päätä ja eri paikassa jalkaa kuin ennen. Jalassa tuntevat tuntemukset voivat samalla liittyä myös Meriin ja Iinaan, mikä ei yllätä sinänsä yhtään. 

Sitten. Musiikki.
Mulla toimii osieni kanssa tosi hyvin musiikin kautta kommunikointi. He saattavat toivoa kuunneltavaksi biisiä, jonka sanoissa kerrotaan, mikä on heidän asiansa. Minulla on pitemmän aikaa ollut himo kuunnella tätä seuraavaa biisiä uudelleen ja uudelleen samaistumatta siihen, koska se nyt on erittäin kaunis ja hieno biisi ja video ylipäätään, mutta nyt koen vihdoin jotain uutta siitä. Se alkoi nimittäin suorastaan huutaa päässäni, kun tunsin kihelmöinnit. Ja kuinka osuvalta se nyt tuntuu biisinä, jota sivupersoona laulaa omasta tilanteestaan.

(Aijai, niin monta biisiä on kyllä irroitettu alkuperäisestä merkityksestään prosessini aikana, että mitähän niiden kirjoittajat sanosivat! Voitaisiin kerätä oikein Sivupersoonien Soundtrack-levy. Ja sanon tämän ihan kaikella rakkaudella. <3 )

Kyseessä siis yhtye Muse ja kappale Madness. Kuuntele täältä: https://www.youtube.com/watch?v=Ek0SgwWmF9w

I, I can't get these memories out of my mind
And some kind of madness has started to evolve
I, I tried so hard to let you go
But some kind of madness is swallowing me whole, yeah

I have finally seen the light
And I have finally realized
What you mean

And now, I need to know is this real love
Or is it just madness keeping us afloat?
And when I look back at all the crazy fights we had
Like some kind of madness
Was taking control

And now I have finally seen the light
And I have finally realized
What you need

And now I have finally seen the end 
And I'm not expecting you to care
But I have finally seen the light
I have finally realized
I need to love
I need to love

Come to me,
Trust in your dream
Come on and rescue me
Yes I have known, I can be wrong
Maybe I'm too headstrong
Our love is
Madness
-Matthew Bellamy

Kunhan tästä vähän vielä jollain amerikantempulla piristyn, aion ihan katsomalla katsoa mitä mielessäni vielä liikkuu. Sitä ennen taidan kuunnella tuon biisin vielä muutaman kerran (nyt olen kuunnellut vain päässäni) ja oikein kuulostella sitä. Joskus näissä tilanteissa pääsee hirmuinen määrä itkua ulos, nimittäin. Tai muuten vain tulee oivalluksia.

Apteekkiin pitää kyllä vielä jotenkin hakeutua, hampaita vähän aristaa. 

Lisäys: Boldasin pari tosi tärkeää kohtaa, tosin meinasin lopulta boldata ihan koko biisin, heh.

Toinen lisäys: Kaksi viimeistä säkeistöä saa kyyneliin...