Yli kaksi viikkoa viime kirjoituksesta, ja olen edelleenkin aivosumussa, mutta toisenlaisessa. Sisäinen maailma osineen tuntuu tietoisuudessa taas, ja kuten arvelinkin, jotain hyvää muutosta tapahtui. Itse asiassa aika valtavan hyvää, kahden osan kohdalla. Kehoni sen sijaan ei ole kunnossa. Mielialani on ihan toiveikas ja paranevat osat uteliaita näkemään maailmaa uudesta turvallisemmasta olotilasta, mutta fyysisesti voin koko ajan huonommin. Olin jo verikokeessa viime viikolla, mutta tulokset eivät ole tulleet. 

Ajatukseni on katkeillut jo pitempään, lähimuistini reistannut. Viimeisinä oireina olen kadottanut ajan tajuni ja alkanut käyttäytyä oudon impulsiivisesti ja aggressiivisesti tutuissa tilanteissa. Ajan katoaminen saa vieraudessaan pelkoa ja ahdistusta päälle, samoin kummalliset säryt ja tuntopuutokset ja -muutokset alavartalossa. Vyötäröstä alaspäin kaikkeen sattuu enemmän tai vähemmän. Tänään aloin murehtia jo niin paljon, että nielaisin iltapäivällä rauhoittavan ja nukuin oloani hetken pois. Niin kauan kuin en suorastaan romahda siihen kuntoon että on hankkiuduttava ensiapuun, ei auta kuin odottaa koetuloksia ja sitten napata jostain vaikka yksityinen lääkäri, vaikka kalliiksi tulee. Kalliimmaksi joka tapauksessa tulee näivettynyt elämä neljän seinän sisällä, väsy ja kipu jossa siivoaminenkin sattuu ja mitään ei jaksa oppia vaikka kiinnostaisi.